Yleensä asiakkaat kokevat eri aikakausien (menneitä, nykyajan ja tulevaisuuden) elämiä/tarinoita, joilla on yhteys tämän elämän ongelmiin ja/tai jatkuvasti omassa elämässään toistuvaan teemaan (kuten onnettomat suhteet, rahahuolet, terveydelliset seikat). Nämä kvanttihypnoosissa koetut elämät/tarinat ovat jokaisen asiakkaan oman ns. intuitiivisen mielen räätälöimiä ja alitajunnasta esiin nousevia tarinoita, joita voi ajatella mahdollisina menneinä/tulevina tapahtumina tai “vain” tarinoina, henkilökohtaisina elokuvina. Ominaista niille on kuitenkin se, että ne nousevat asiakkaan tietoisuuteen hänen sisäisestä viisaudesta käsin, jolloin niillä on tärkeä viesti. Ne ovat myös vihjeitä siitä, mitä asiaa hoidossa ns. työstetään. Nykyään on yhä enemmän tyypillistä myös se, että päädytään tyhjään tilaan ilman tarinaa tai tarvetta sellaisesta, jolloin kokemus voi olla enemmän kehollinen. Kuitenkin aina tapahtuu irtipäästämistä ja eheytymistä, jonka parhaiten huomaa istunnon jälkeisinä päivinä tai viikkoina elämän ja olotilan muutoksina.

 

ERO PERINTEISEEN HYPNOOSIIN

 

Kvanttihypnoosi poikkeaa perinteisestä hypnoosista, jossa hypnotisti/hypnoterapeutti antaa asiakkaalle suggestioita hypnoosin aikana. Näillä suggestioilla pyritään vaikuttamaan asiakkaan alitajuntaan, jotta saavutettaisiin toivottu tulos kuten tupakasta tai kivusta eroon pääseminen. Hypnotisoija ja asiakas ovat keskustelleet aluksi tavoitteista, joten hypnoosissa annetut suggestiot pohjautuvat tälle keskustelulle. Kvanttihypnoosi taas on energiahoitoa, jossa asiakas autetaan transsin avulla kääntymään sisäänpäin ja löytämään usein tiedostamattomat voimavaransa. Kvanttihypnoosi-istuntojen yksi tärkein tekijä on antautuminen, ts. luottaminen ja irtipäästäminen kontrollista ja halusta määritellä kaikki kokemukset älyllisesti.

 

Ymmärrykseni mukaan, holistisesta näkökulmasta tarkasteltuna, perinteisellä hypnoosilla hoidetaan oiretta, kuten addiktio, neuroosi tai univaikeudet, jolloin ongelman alkuperä, oireen syy saattaa jäädä hoitamatta (näin ollen oire voi “siirtyä” kehossa muualle). Kvanttihypnoosi taas hoitaa ihmistä kokonaisuutena käyttäen hyväkseen tietoa, jota rationaalinen mieli ei useinkaan ymmärrä.

LUOTETTAVA METODI

 

Nämä ovat istuntoja, joiden tarkoitus on auttaa muistamaan "kuka minä olen" ja siten löytää oma potentiaali. Tärkein ja vaikuttavin tekijä hyvin onnistuneelle kvanttihypnoosi-istunnolle on asiakkaan oma motivaatio. Ts. paras tulos saadaan, kun asiakas vilpittömästi haluaa kokea prosessin ja luottaa siihen, että sen avulla hän löytää avaimet mielensä ja kehonsa lukkoihin. Elämänkatsomus ei vaikuta istunnon onnistumiseen.  

 

Joskus istunto laittaa kehossa puhdistusreaktion päälle, jolloin jälkikäteen voi tulla mm. oksettava olo, päänsärkyä, vanha vaiva nousta hetkellisesti pintaan jne. Tämä voi olla kehon viesti levätä, koska alkanut prosessi on edelleen päällä. On hyvä ymmärtää, että huono olo ei merkitse mitään pahaa tai huonoa tapahtuneen vaan voimallista reaktiota, koska mhdollisesti on tapahtunut niin paljon. Usein myös istunnon varaamisen jälkeen, päiviä tai jopa viikkoja ennen istuntoa, unimaailma aktivoituu ja/tai erilaisia outoja tuntemuksia nousee pintaan. Tämä on merkki siitä, että prosessi istunnon suhteen on jo alkanut. 

 

Kvanttihypnoosi etenee rakkaudellisesti, pakottamatta, asiakkaan viisaamman puolen ohjauksessa, jolloin minkä tahansa asian kohtaaminen tapahtuu laajemmasta ymmärryksestä käsin. Istunto etenee aina parhaalla mahdollisella tavalla, koska sitä ohjaa asiakkaan oma sisäinen viisaus, ei rationaalinen tietoinen mieli. Opettajaani Doloresia mukaillen; istunnoissa tapahtuu se mitä hoidettava tarvitsee, ei välttämättä se mitä hän haluaa. 

 

Nauhoitan istunnon asiakasta varten, ja kun äänite on asiakkaan arkistossa varmassa tallessa poistan sen itseltäni kokonaan. Näin ollen äänite jää vain asiakkaalle. Haluan tässä kohtaa painottaa, että istunto on luottamuksellinen.